Siirry pääsisältöön

Meikkipäät Beauty Box

 
Sain kunnian ottaa vastaan ihastuttavien Riian ja Lauran kokoaman kauneusboxin, jonka tilaamista harkitsin vakavasti, mutta jätin välistä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että paketti sisälsi jo monia minulle tuttuja tuotteita ja noh, täytyy myöntää, että kosmetiikkahyllyni notkuvat jo nyt aika tavalla. :D Boxi on erittäin huolella koottu ja sisältää ainoastaan priimaa tavaraa, kurkataan tarkemmin sisältöön minun fiiliksieni kera:

(Mukaan laitan linkit verkkokauppoihin, joista ensimmäisenä tuotteita myynnistä bongasin, itse en näistä tälläkään kertaa hyödy vaan ne ovat teitä varten tänne laitettu. Lainaukset myös linkitetyiltä sivuilta antamaan teille lisäinfoa tuotteista.)


Noudatetaan itselleni jo tutuksi tullutta tapaa eli käydään tuotteet läpi esittelylappusen mukaisessa järjestyksessä:

Tämä Lauran suosikki:
"..korjaa värjättyjä hiuksia ja tuo niille välittömästi upeaa kiiltoa. Syvähoitava tehotuote hyödyntää mankettiöljyä ja arganöljyä sisältävää QuadraBond Peptide Complex -yhdistettä, joka korjaa hiuksia ja auttaa ylläpitämään hiusvärin eloisuutta. Silkki-, soija- ja merileväuute saavat hiusharjan liukumaan hiuksissa vaivatta helpottaen hiusten muotoilua ja ehkäisten hiusvaurioiden muodoatumista. Monivaikutteista tuotetta voidaan käyttää hiuksissa ennen shampoopesua suojaamassa niitä tai pesun jälkeen ravitsevana tehohoitona."
 Kuullostaa erittäin hyvältä varsinkin kun olen balayage-menetelmällä innostunut jälleen vaalentamaan hiuksiani = vaalennetut latvat kaipaavat ehdottomasti tehohoitoa. Joico on nimenä tuttu, olisinkohan jos Lookfantasticin Beauty Boxin mukana jopa jotain tuotetta hieman päässyt testaamaan..? Mielikuva brändistä on, että tämä on puhdasta luksusta :D

Sofie la Girafe Baby Oil (ovh 17,20€/200ml, boxissa 20ml koko)
"Lämmöntunteen antava öljy tekee ihosta joustavan ja terveen tuntuisen. Valikoidut turvalliset luomulaatuiset aineosat hemmottelevat pikkuisesi ihoa. Ravinteikkaat öljyt, kuten auringonkukka-, oliivi-, jojoba- sekä aprikoosinsiemen- öljy vahvistavat ihon luonnollista suojaa, kosteuttavat ja ravitsevat ihoa tehokkaasti muun muassa sisältämiensä rasvahappojen ja vitamiinien ansiosta. Vauvaöljy on erittäin monikäyttöinen, sillä voit hellästi puhdistaa mm. ruokailun jäljet kasvoilta, siistiä pepun, kosteutta ihon ja pehmittää kylpyveden.
Käyttö: 
Kylvyssä: kaada pieni määrä Sophie la Girafe Baby Oilia kylpyveteen, jolloin vedestä tulee vähemmän kuivattavaa.
Ihon puhdistamiseen: kaada pieni määrä öljyä vanulappuun, pyyhi kasvot ja vartalo. Käytä uusi vanu eri ihoalueille. Ei sovi vauvan silmien puhdistamiseen.
Kosteutukseen: sopii niin kasvojen kuin vartalon kosteuttamiseen ja ravitsemiseen.
Hieronta: kaada reilusti öljyä kämmeniisi. Hiero rauhallisin ja hellävaraisin liikkein. Hiero aina sydäntä kohti. Huolehdi, että hierontapaikka on lämmin ja vedoton. Hieronta ja hellä koskettaminen tekevät hyvää kaiken ikäisille."
Tästä monitoimiöljystä muistankin blogista lukeneeni ja mielenkiinnolla heti samantien lähdin testaamaan tätä meikinpoistoon; poistaa yllättävänkin hyvin meikin, mutta ei tokikaan liukene veteen samalla tapaa kuin meikinpoistoon tarkoitetut öljyt, tästä ei siis ehkä aivan omaa lemppariani siihen touhoon syntynyt, mutta tämä oli ehdottoman mielenkiintoista päästä testaamaan.


Tuubi on eri värinen kuin verkkokaupan kuvassa, mutta uskoisin saman tuotteen olevan kyseessä!?
"..helposti levitettävä meikkivoide, jolla on korkea peittävyys ja tasainen ja luonnollinen lopputulos. Sopii vähäisten ja keskivaikeiden ihovirheiden peittämiseen. 16 tunnin kestävyys, suojakerroin 35.
Saatavilla 3 sävyä: 15 Opal, 25 Nude ja 35 Sand. Dermablend nestemäisen meikkivoiteen pigmentit kiinnittyvät täydellisesti ihon pintaan ja meikkivoide sulautuu kasvoihin mahdollistaen jopa 16 tuntia kestävän lopputuloksen. Meikkivoiteessa on jopa 25 % pigmenttejä, mikä on kaksi kertaa niin paljon kuin tavallisissa meikkivoiteissa. Tämä mahdollistaa ihovirheiden täydellisen peittämisen. Meikkivoide on myös hikoilun kestävä. Käyttö: annostele pieni määrä meikkivoidetta kämmenselällesi ja lämmitä koostumusta hieromalla sitä pienin pyörivin liikkein sormenpäilläsi. Taputtele meikkivoidetta eri puolille kasvojasi. Painele korkeampaa peittävyyttä vaativille alueille enemmän voidetta. Levitä meikkivoide kasvojen keskiosasta kohti kasvojen sivuja. Tarvittaessa voit lisätä meikkivoidekerroksia haluamasi peittävyyden aikaansaamiseksi."
Sävynä 15 Opal, joka vaikuttaa kyllä kohtuullisen vaalealta, mutta en ole vielä ehtinyt kasvoille asti testaamaan onko tarpeeksi vaalea itselleni. Swatchauskuvassa häviää ihoon ehkä hieman paremmin kuin miltä livenä vaikutti:


"Tarvitset ainoastaan vettä puhdistaaksesi meikin kasvoiltasi MakeUp Eraserilla! Saat puhdistettua myös vedenkestävän meikin helposti ja nopeasti. Tuotteen paras ominaisuus on tietysti uudelleenkäytettävyys. Ei enää kertakäyttöisiä meikinpuhdistusliinoja! MakeUp Eraserin voi pestä pesukoneessa (30 asteessa) ja se kestää jopa 1000 pesukertaa."
Itseltänihän löytyy tämä pinkkinä ja vaikken niinkään tykästynyt käyttämään tätä kasvoilla meikinpoistoon (what can I say - tykkään lotrata erilaisilla puhdistustuotteilla :D) niin on tämä lyömätön apu kauneusbloggaajalle, tästä kesällä teinkin postauksenkin.

"Vallankumouksellinen, kosteana käytettävä beautyblender® tekee meikkipohjan levittämisestä ja häivyttämisestä helppoa. Veden kanssa kokonsa tuplaavan meikkisienen huokoinen materiaali tekee mistä tahansa meikkipohjasta täydellisen. Reunattoman muotonsa ansiosta beautyblender ei jätä rajoja. beautyblenderin ainutlaatuinen materiaali imee itseensä vettä, minkä ansiosta meikkivoide pysyy sienen pinnalla, jonka takia sitä tarvitsee vähemmän eikä sitä mene hukkaan. beautyblenderin patentoitu materiaali häivyttää peittävänkin meikkipohjan ja puuterit ihoon tasaisen kauniisti. Ihon pinta jää kuulaaksi ja pehmeäksi, lähes meikittömän näköiseksi. beautyblenderiä voi käyttää nestemäisten, voidemaisten ja puuterimaisten meikkituotteiden käyttöön. Useaan kertaan palkittu beautyblender on lateksiton eikä se sisällä hajusteita."
Lyömätön apuri meikkaamisessa, jota ilman en enää yksinkertaisesti osaa olla. Jos et ole vielä testannut niin hanki ihmeessä! Meikkimunakin on pariinkin otteeseen päässyt esiintymään blogissani.


"Clarins Instant Light Natural Lip Perfector 15 ml on pehmeän kosteuttava, karamellin tuoksuinen, kevyesti väriä ja kiiltoa antava huulivoide, joka tekee huulista kauniin täyteläiset. Se korostaa huulten luonnollista kauneutta samalla kun se korjaa, ravitsee ja pehmittää huulia. Levitä tuote huulille samettisen aplikaattorin avulla."


Minulle tämä tuli sävyssä 12 Red Shimmer.


Tuttu tuote, joka ansaitsee ehdottomasti täyden kympin - ei ole missään nimessä turhaan kehuttu!

Dr.Hauschka Puhdistusvoide (ovh 20,90€/50ml, boxissa 10ml koko)
"Kasvojen päivittäiseen syväpuhdistukseen. Puhdistusvoide tekee ihosta puhtaan ja raikkaan. Pehmeästi puhdistava voide soveltuu kaikille ihon kunnoille aamuin illoin käytettäväksi peruspuhdistustuotteeksi. Se säilyttää ihon luonnollisen suojakerroksen ja valmistaa ihon seuraavia hoitotuotteita varten. Mantelijauhon voidemaisuuden ansiosta kallisarvoisten rohtokasviuutteiden puhdistavat ja hoitavat ominaisuudet vaikuttavat suoraan iholle.
Kostuta kasvot hyvin lämpimällä vedellä. Sekoita voide kämmenellä veden kanssa ja painele kosteille kasvoille aloittaen otsalta alas ja keskeltä kohti korvia. Älä hankaa. Vältä silmienympärystä. Kostuta kädet uudelleen ja painele puhdistusvoidetta kevyesti kasvoille. Toista toimenpide muutamia kertoja. Älä hankaa tai käytä Puhdistusvoidetta kuorintavoiteen tavoin. Poista Puhdistusvoide lopuksi lämpimällä vedellä ja viimeistele puhdistus viileällä vedellä. Käytä herkälle iholle ainoastaan kädenlämpöistä vettä.
"
En muista olenko sitä täällä koskaan maininnut, mutta olen joskus reilu 10 vuotta sitten toiminut hetken aikaa Dr. Hauschkan konsulenttina ja tällöin myös heidän tuotteensa tulivat minulle melkoisen tutuiksi. Pitkä tauko oli välissä etten tuotteita ollenkaan käyttänyt, mutta nyt olen taas hieman kosketusta tuotteisiin saanut. Tämäkin tuote on erittäin mielenkiintoinen; muista ettet hankaa tuotetta kasvoille vaan painelet sen iholle!

Compeed rakko- ja liikavarvaslaastarit (ovh 8,20€/5kpl ja 7,40€/6kpl)
Rakkolaastarit ovat ehdoton MUST aina kesällä, liikavarvaslaastareita en ole koskaan aikaisemmin kokeillut, mutta pikkuvarpaassa on kyllä kieltämättä jo ainakin vuosikymmenen ollut kovettuma, joka palaa siihen aina takaisin vaikka yrittäisi rapsutella pois - ei kylläkään onneksi vaivaa.

Artdeco Kohl Eyeliner Waterproof 
Tätä en nyt oikein suomalaisista verkkokaupoista löytänyt, laittakaa kommentteihin linkkiä mikäli joku löytää verkkokaupan mistä tätä on saatavilla! Musta kajal on itselläni lähes päivittäin käytössä, joten mielenkiinnolla testaan kuinka tämä toimii.


Hintaa boxilla on 49€ ja arvo boxilla on lähes 120€. Ehdottomasti huomaa, että boxin ovat koonneet rautaiset ammattilaiset, tässä on oikeastaan kaikki aika must-have -tuotteita. Jos vasta nyt kuulit ylipäätään koko boxista tai olet tähän asti empinyt tilaamista ja sait nyt valaistuksen, että tämä on pakko saada niin ei hätää; boxeja on vielä saatavilla Beauty Pop Up! -verkkokaupasta, mutta kannattaa olla nopea, koska koskaan ei tiedä milloin viimeistä viedään!


Joko sinä olet boxisi laittanut tilaukseen vai oletko näillä ihanuuksille täysin immuuni? :D


*)pr-näyte

Kommentit

  1. En ole koskaan näitä tilannut, mutta mielenkiinnolla aina katson mitä ovat sisältäneet. :)
    Kosmetiikkaa pursuaa kotona ovista ja ikkunoista, joten en näe mitenkään (itselle) järkeväksi tilata mitään boxia, missä tulee summan mutikassa jotain tuotteita, joiden soveltuvuudesta ei tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä boxiahan ei tarvinnut välttämättä sokkona tilata, koska Meikkipäät blogissaan paljastivat sisällön :)

      Poista
  2. Tää oli kaikenkaikkiaan onnistunut kokonaisuus 😊 Mukana oli mulle uusia tuotteita, joita kokeilen mielelläni sekä vanhoja lemppareita.

    VastaaPoista
  3. Mulla on Eraserista se pinkki liina ja oon tykännyt! Tuota Joicon K-PAK -tuotetta tahtoisin kanssa testailla, sillä mulle kampaajalla aina käytetään Joicon värejä ja kyseinen K-PAK on muutenkin erittäin hyvä linja!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tuon ehdottoman mielenkiinnolla korkkaan testiin :)

      Poista
  4. Mun mielestä tää on ehdottomasti suomalaisista boxeista onnistunein tähän mennessä ja pistinkin tilaukseen sen tämän postauksen jälkeen! Kaikki tuotteet tulee itselleni tarpeeseen ja kokeiluun <3 kiitos kun raotit meille boxin kantta niin pääsi vähän kurkkailemaan!

    www.elinaeveliinaa.com

    VastaaPoista
  5. Itselle tämä ei olisi iskenyt juurikaan, joten sattuipa sopivasti tällä kertaa etten sitten tilannut vaan päätin väijyä näitä arvosteluja ensin. Onneksi on olemassa blogit <3
    Näistä oikeastaan kiinnostanut olisi vaan tuo Joicon tehoaine ja Vichyn Dermablend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyykö sinulta jo noita muita tuotteita vai etkö noista vain innostu ylipäätäänkään? :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Luetuimmat

Kosmetiikkajoulukalenterit 2017

Onko jo liian aikaista? Ei kai sentään.. :D
Vuosi vuodelta kosmetiikkajoulukalentereidenkin tarjonta on lisääntynyt ja alkaa jo olla vaikeuksia valita minkä tai mitkä niistä itselleen valitsee! :D Itse olen pyrkinyt hieman joka vuosi vaihtelemaan joulukalenteria mihin tartun ja näin varmaankin tänäkin vuonna - se etten ole tarttunut samaan mihin edellisenä vuonna ei tokikaan tarkoita kalenterin huonoutta vaan kertoo vain omasta vaihtelunhalustani :D Olen tähän mennessä tykännyt tuosta, että yksi kalenteri on kosmetiikka-aiheinen ja toinen jotain muuta - voisinkin ehkä tällä tavalla jatkaa jatkossakin, jos bongaan tänä vuonna jonkin mielenkiintoinen ei-kosmetiikka-aiheisen joulukalenterin, vinkkailkaa näitä minulle! :)
Mutta niihin kosmetiikkajoulukalentereihin, joita olen tähän mennessä bongaillut.. Hankintalistallani tällä hetkellä korkeimmalla on elevenin joulukalenteri:
Kalenteria ei vielä saa itselleen tilattua, mutta odotuslistalle voi liittyä mukaan, että saa ensimmäisenä tiedo…

Essence-joulukalenterin yhteenveto

Yankee Candle -joulukalenteri on esitelty ja nyt olisi vuorossa Essence. Itse joulukalenteria en saanut enää kuvauskuntoon saatettua, joten se ei nyt näissä kuvissa tule esiintymään, mutta kalenterista paljastuneet tuotteethan ne nyt pääosassa ovatkin :)
Osa luukuista oli pettymyksiä (mikä toki oli odotettavissakin..) ja osassa tuli todella kivoja ja mielenkiintoisia tuotteita. Oman kalenterini tilasin Kosmetik4Less-verkkokaupasta 24,90€ hinnalla (päälle toki vielä postikulut, mutta tilasin samalla myös pari muuta tuotetta) - katsotaan lopuksi minkälaisen arvon sain kalenterille laskettua.

Aiempina vuosina käsittääkseni kalenteri on sisältänyt lähinnä kynsilakkoja, tänä vuonna mukana oli paljon muutakin ja kynsilakkoja tuli yhteensä neljä.

Kalenteri sisälsi:

Jotain henkilökohtaista..

Tällä viikolla paljastan hieman enemmän itsestäni aloittaen maanantaina kertomalla hieman enemmän itsestäni ja tänään mennään erääseen tärkeään asiaan, joka on nyt myös itseäni läheltä koskettanut..

Roosa nauha -päivää vietetään tänään ja aina olen tätä tärkeänä asiana pitänyt, pari vuotta sitten aiheesta blogiinikin kirjoittelin. Tällöin kuitenkin asia oli itselleni aika kaukainen; tunsin muutamia rintasyövän sairastaneita ja tiesin kuinka yleinen rintasyöpä on. Kuitenkin se omalla kohdalla tuntui kaukaiselta, koska suvussani ei rintasyöpää ollut - tai en ole nyt aivan varma oliko itselläni jo tällöin tiedossa tätini sairastuminen, mutta koska en häntäkään ollut sukujuhlia enempää nähnyt niin ei tämä vielä tätä sairautta kovin läheiseksi tuonut..

Asia kuitenkin muuttui jo kesän lopulla kun kuulin rakkaan kummitätini (joka on myös tätini) sairastuneen rintäsyöpään.. ja kaikista lähimmäksi tämä osui kun äidilläni todettiin syksyllä seulontamammografian yhteydessä rintasyöpä (siskonsa s…

Lumenessence

Viime kuussa Sokokselta verkko-ostoksia tehdessäni bongasin Lumenelta uutuuden, josta en sillä hetkellä googlettelemalla tietoa saati kokemuksia löytänyt (Sokoksen sivuilla ollutta infoa enempää - Lumenen omilta sivuiltakaan en siis tuotetta löytänyt..), joten loogisesti nappasin tuotteen uteliaisuuttani ostoskoriin :D

Lumene Glow Lumenessence (ovh 15,90€/150ml) on siis kirkastava hoitovesi - aasialaisen kosmetiikan myötä ihonhoitotuotteiden kerrostaminen iholle on IN ja myös Lumene on tähän lähtenyt nyt mukaan.
Hoitovesihän on ihonhoidon ensimmäinen osa (ei kuulu siis enää puhdistuksen puolelle) ja sen ideana on tehdä iho vastaanottavaisemmaksi tehoaineille, jota puhdistuksen jälkeen iholle levitetään.

Tehoaineina tuotteessa on luonnollisesti kuorivat marja- ja hedelmähapot, kosteutta sitova hyaluronihappo, koivunmahla, puhdas pohjoinen lähdevesi sekä Lumenen oma kirkastava yhdiste C-vitamiinia ja lakkaa.

Tuote on nimensäkin mukaisesti vesimäistä ja sen voi levittää kasvoille joko käs…

Lingonberry

Vuosi sitten Dermoshopin asiakkaat saivat äänensä kuuluviin äänestyksessä, jossa valittiin mikä aiemmin valikoimissa ollut tuote toivottiin takaisin. Äänestyksen voitti puolukkashampoo (4,70€/250ml), jonka pariksi valikoimiin tuli myös puolukkahoitoaine (4,70€/250ml).

Itse en tätä parivaljakkoa ole silloin aikanaan testannut, joten mielenkiinnosta halusin toki tietää kuinka supereita tuotteita nämä oikein ovat. Väri shampoossa on ainakin ihana ;D

Tuoksultaan näistä tunnistaa puolukkaisuutta, tuoksu on kuitenkin miedohko enkä ole sen huomannut ainakaan erityisen voimakkaasti jäävän hiuksiin pesun jälkeen.

Shampoo vaahtoaa kohtuullisen hyvin ja hoitoaineessa on riittävästi tehoa selvittämään omat hiukseni (nykyisin käytän suihkussa aina myös Tangle teezeriä, jolla levitän hoitoaineen/hiusnaamion hiuksiin ja selvittelen hiuksia ja hieman suihkun puolella..).

Shampoota suositellaan normaaleille hiuksille, hiuspohjaa rauhoittavan ja ravitsevan koostumuksensa vuoksi sopii myös kuivalle ja …

The Body Shop -joulukalenteri loppuyhteenveto

Tässä siis vielä koko joulukalenterin sisältö.

Suihkugeelit ja vartalovoiteet (mukaan lukien vartalovoi, vartaloemulsiot ym.): Nämä olivat ehkä mieluisimmat kalenterin sisällöistä. Arkipäivässä näitä kuluu jatkuvasti - ja paljon! Ja on myös mukavaa päästä testailemaan TBS:n valikoiman eri tuoksuja ja koostumuksia. Itse pidän myös kaiken lisäksi vaihtelusta, joten putelit ovat varsin sopivia - kuluvat nopeasti loppuun ja pääsee vaihtamaan seuraavaan.. ;)

Tosin miinusta on annettava noista kimallusvoiteista, vasta kokeillessa tajusin millaista suorastaan glittermönjää ne on o.O Yleensä olen kaiken kimaltavan suhteen aikamoinen harakka, mutta liika on liikaa.. Lisäksi nuo on yllättävän vaikea saada tuosta purnukasta ulos :/ Tuoksut ovat kylläkin aivan ihania <3 Vartalovoita olisi kiva ollut olla enemmän kalenterissa kuin tuo yksi, ne ovat varsinkin näin talvisin juuri sitä mitä ihoni kaipaa!

Kasvovoiteet, naamio: Näistä kaikki tuotteet olivat itselleni uusia. Ihonhoitotuotteista myös k…

Sleepy

Kesällä Lushilta saamani paketti sisälsi ihanuuksia (tosin eipä Lushin valikoimissa muuta kuin ihanuuksia olekaan.. :D), joista osan korkkasin käyttöön vasta nyt ilmojen hieman viilentyessä..

Viime joululta tuttu Sleepy-vartalovoide (14,95€/95g, 25,95€/215g) on ehdottomasti tuoksultaan enemmän syksyä ja talvea kuin kesää minulle - ja senpä vuoksi en tätä oikein edes osannut vielä kesällä ottaa käyttöön..

Tuoksu on makean laventelinen ja ihon kosteutuksen lisäksi tuote hellii ja rauhoittaa myös mieltä. Purkissa luvataankin, että nukut rauhallisesti tätä käytettyäsi - ja täytyy sanoa, että ainakin ensimmäisellä käyttökerralla tämä toimi kuin unelma, koska en yöllä tyypilliseen nykyiseen tapaani herännyt vähän väliä..

Itselleni ei tuoksusta ehkä ensimmäisenä laventeli tullut mieleen vaan koin tuoksun jotenkin jouluiseksi - ja samaa mieltä oli myös mieheni, jolle myös aikalailla aina kaikkia tuotteita tuoksuttelen :D Pohdin myös, että näinköhän koe tuoksun vartalolle levitettynä liian voi…

Bette Box Lokakuu 2017

Paljastin teille viime kuussa olevani mukana tässä kuussa ilmestyvässä bloggaajaboxissa valitsemani tuotteen kera ja nyt vihdoinkin se boxi on saapunut - arvatkaa vain kuinka jännitin minkälaisen vastaanoton tuotteeni sai :D Osahan on boxinsa saanut käsiinsä jo viikonloppuna, itse sain omani haettua vasta tänään, koska pitkän sairausloman jälkeinen ensimmäinen työpäivä toi mukanaan niin hirmuisen päänsäryn, että halusin vain päästä nopeasti kotiin..

Muiden bloggaajien valitsemia tuotteitahan minäkään en ennakkoon tiennyt, mutta en taaskaan malttanut olla spoilaantumatta sisällöstä - eniten tosin kiinnosti kommentit, jotka oma tuotteeni sai aikaan :D
Aloitetaan tällä kertaa minun suosikillani:

Kuka arvasi, että kyseessä on:
Curaprox Black Is White Valkaiseva Hammastahna (ovh 23,90€/90ml+hammasharja, boxissa 8ml koko)? :D Olisin toki toivonut, että boxiin olisi pakattu mukaan täysikokoinen yksilö hammasharjan kera, mutta toisaalta pieni koko on helppo ottaa matkalle mukaan ja tästä saa k…

Merileväsaippua

Elokuussa pidetyn miitin goodiebagimme pursusi kaikkea ihanaa ja nyt olisi jälleen aika kurkistaa tarkemmin yhtä saamistamme tuotteista..

Phytomer Savon Aux Algues / Seaweed Soap (ovh 16,90€/150g) on itselleni entuudestaan tuttu tuote; tämä oli muistaakseni yksi ensimmäisistä Phytomerin tuotteista, jonka itselleni kosmetologiksi opiskellessani ostin. Kyseessähän on tosiaan kuoriva palasaippua, joka sisältää merilevää.

Saippuan tuoksussa on Phytomerille ominaista merellisyyttä, ainakin minun nenääni. Miellyttävä tuoksu, joka ei ole missään nimessä liian hyökkäävä. Kuorivuutta palasaippualla on ihan mukavasti, ensimmäisellä kerralla kannattaa ehkä hetki pyöritellä käsissään, että saa saippuaa irtoamaan ja kuorivat rakeet paremmin saippuan pintaan.

Palasaippuan muodossa oleva kuorinta on käytössä hieman erilainen kuin voidemaiset kaverinsa, mutta itse en näitäkään koe mitenkään hankaliksi. Toisaalta myös nämä ovat ekologisempi vaihtoehto, koska ensinnäkin kestävät käytössä kauemmin (aina…

I love me -messutärpit

Ihan kohta päästään messuilemaan ja ajattelin koota teille tänne muutamia vinkkejä tarjouksista ja yrityksiä, joita ei mielestäni kannata missata. En tähän pysty millään kaikkea mielenkiintoista nostamaan esille, joten messuillessa kannattaa ehdottomasti pitää silmät auki ettei missään mitään mahtavaa!
NHS Nordic Health Systems
7f100 Messutarjouksena kaikki tuotteet -40%. Brändeinä mm. Lavera, Nurme, Optiat.

Flow Kosmetiikka  7k111
Pisteen tarjoukset julkaistaan vasta messuilla, mutta nämä aion ehdottomasti käydä tsiigailemassa lävitse - ja suosittelen lämpimästi sinullekin! (Useampikin tuote täältä on hyväksi todettu.)

Bona Valere
 7g111
Kaikki Signe Seebid -tuotteet "ota 3 maksa 2" - vartalonkuorinnat ovat ihan ehdottomia suosikkejani täältä <3 Ja pisteellähän saa myös ilmaisen käsihoidon!
Oletkaunis.fi
6e48
Paljasti tuovansa Suomeen aikasta monien ihannoiman Jeffree Starr:n. Mies on paikalla pe ja la klo14-16, joten jos haluat hänet nähdä kannattaa tällöin olla paik…