perjantai 1. heinäkuuta 2016

Jokaisen kosmetiikkabloggaajan must-have -tuote?

NSB Beauty Boxin mukana tuli yhtenä tuotteena MakeUp Eraser, jota olin halunnutkin itselleni testiin - niin paljon siitä olin blogeista lueskellut..


Tämänhän luvataan poistavan meikki kostutettuna ainoastaan vetään ja eihän tällaista mainoslausetta minunlaisena skeptikko uskonut - vaikka blogeissa olikin kehuttu tämän juuri sen tekevän :D


Täytyy myöntää, että tuote ei sentään niin paljoa kiehtonut, että olisin sen n.25€ ollut siitä valmis maksamaan, mutta kun sen nyt kätevästi boxin mukana tuli niin tokihan se piti kokeiluun ottaa..


Ennen käyttöönottoa tokikin pesaisin sen pesukoneessa. Kuinka se sitten toimi; täytyy myöntää, että paremmin kuin kuvittelin! Silmämeikinkin tuotteella saa poistettua, mutta kylläkin pesin vielä kasvoni meikinpuhdistustuotteilla normaaliin tapaan, jotenkaan en itse pysty luottamaan siihen, että kasvot pelkästään tämän avulla tulisivat puhtaiksi.


Pyyhe on pehmoinen ja toisella puolella nukka on tosiaan hieman lyhyempää. Vaikkei ihoni superherkkä olekaan niin en kuitenkaan näin mekaanista puhdista omalla ihollani päivittäin käyttäisi - minkä lisäksi se etten luottaisi kuitenkaan pesutehoon niin paljoa ettenkö vielä erikseen normaaliin tapaan kasvojani puhdistaisi. Ei siis jääne itselläni siihen varsinaiseen käyttöön MUTTA keksin tuossa yksi päivä sen mihin tämä on itselläni loistava; erilaisten swatchausten poistamiseen käsivarrelta! 
Tätähän monet bloggaajat harrastavat; swatchailevat luomivärit ym. käsivarteen, että lukijat saisivat kuvaa sävyistä. Tähän mennessä olen poistamisen hoitanut miselliveteen kostutetulla vanulapulla, mutta tämä on ehdottomasti huomattavasti parempi hommaan! Itselläni yleensä tulee isompi kasa kerralla sävyjä swatchailtua eli vanulappuja on kulunut useampikin, tällä saa käsivarren useampaankin kertaan pyyhkäistyä puhtaaksi.


Joko sinä olet kokeillut MakeUp Eraseria?

1 kommentti:

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat