perjantai 16. helmikuuta 2018

Zeal


Olettekin ehkä jo tietoisia siitä kuinka lähellä sydäntäni erilaiset kangasnaamiot ovat, joten jos jotain uutta tällä saralla tarjotaan minulle testiin ei liene epäselvää ettei asiaa tarvitse montaa kertaa miettiä :D


Sain siis testiin kolme erilaista sheet maskia Zeal-tuotemerkiltä, joka oli itselleni entuudestaan vieras. Kyseessä on ammattilaislaatuiset kangasnaamiot, jotka ovat siis aikaisemmin olleet saatavilla vain kosmetologeilta. (Tähän väliin voisin kysäistä, että oletteko te kauneushoitoloissa aktiivisemmin vierailleet bonganneet siellä olevan osana hoitoa kangasnaamioita?)

Itselleni sain testiin:
kangasnaamion.


Ulkomuodoltaan kaikki olivat toisiaan vastaavia valkoisia kangasnaamioita, mitä suurin osa aiemmin muutoinkin testaamistani kangasnaamioista on ollut.


Tuoksuun en näiden kohdalla kiinnittänyt mitään huomiota ja koska naamiot on jo käytetty niin joudun tähän nyt vain arvailemaan ettei tuoksua juurikaan ollut?


Seerumia näissä on runsaasti, mutta naamio ei kuitenkaan ollut mitenkään valuva pakkauksesta otettaessa. Kaikki naamioista asettuivat hyvin kasvoille enkä itse joutunut vaikutusaikana (15-20min) naamioiden asentoa mitenkään korjailemaan - tokikaan kangasnaamio kasvoilla joutuu melkoisen ilmeettömänä olemaan sen vaikutusajan :D


Pakkaukseen jäänyt seerumi kannattaa myös hyödyntää; yksi vaihtoehto on säilyttää pakkausta käytön jälkeen jääkaapissa ja käyttää se useamman päivän (suositus säilyvyydestä 1-2 vrk) aikana pois normaalin seerumin tapaan.


Itse hyödynsin seerumin hölväämällä sen tuohon vatsaani, jota olen pyrkinyt kaiken tavoin tehokosteuttamaan :D


Täytyy sanoa etten mitään erityisempää eroa näiden kolmen naamion välillä huomannut, kuten en ole huomannut kangasnaamioiden välillä muutoinkaan. Tehokosteutta kaikki näistä lupasivat ja sen taatusti lunastivatkin, koin myös kaikkien näistä ainakin jossain määrin myös rauhoittaneen ihoa. Kesällähän hyvä vinkki on pitää naamiota ennen käyttöä hetken jääkaapissa niin saa sitä kautta sitten oikein extraviilennystä ja rauhoitusta ihollensa. :)

Hintaa naamioilla on 7,90€ (postausta kirjoittaessa ovat tarjouksessa 5,90€ hintaan) eli sanoisin melkolailla samoissa hinnoissa olevan kuin kangasnaamiot yleensä - isomman setin kerralla ostaessa saa naamiot vielä edullisemmin.


Mitä mieltä sinä olet kangasnaamioista ja onko tämä kyseinen tuotemerkki kenties sinulle tuttu?


*)pr-näyte

4 kommenttia:

  1. Mä en jotenkaan vieläkään lämpene kangasnaamioille, mutta kiva kuulla että olivat toimivia ja niistä oli sulle iloa :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat