perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kahdeksan tunnin voide

Jo pitkään omalla hankintalistallani on ollut tämä legendaarinen Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream - vihdoinkin pääsen voiteeseen ja pariin muuhunkin linjan tuotteeseen tutustumaan, kiitos eleveniltä saamani lähetyksen.


Sain pakkauksen, joka sisälsi tuon legendaarisen voiteen tuoksuttomana versiona (40,60€/50ml) minkä lisäksi paketissa oli käsivoide sekä huulivoide.

Tämä monitoimituotteiden klassikko kosteuttaa, ravitsee ja rauhoittaa ihoa. Voidetta voi käyttää niin kasvoilla, vartalolla kuin hiusten latvoihinkin.


Voide on koostumukseltaan melko paksua, ehkä jopa hieman "vaselinimaista". Syy miksi itse tätä hinguin testiin oli ne kehut mitä olen tämän kuullut huulille tekevän; monet kanssabloggaajat ovat kehuneet saaneensa huulensa "huulipunakuntoon" tämän avulla ja halusin testata toimisiko tämä omiin rutikuiviin huulini samalla tavoin. Olen käyttänyt tätä siis iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja kyllä täytyy sanoa, että voi niillä kaikille kehuilla jotain perää olla :D Ehken aivan mattahuulipunia omiin huuliini pysty käyttämään, mutta ihan peruspunat näyttävät huomattavasti paremmilta huulilla ja koen etteivät päivänkään mittaan entiseen malliin huuliin kasaannu - iso peukku siis tälle! (Jos tämä joskus loppuu niin hankin ehdottomasti seuraajan!)

(En ole itseasiassa aivan varma on tuoksuttoman version ja normaalin version välillä muuta eroa kuin tuoksu - jos joku osaa kertoa niin vinkatkaa! :))


Käsivoidetta ja huulivoidetta en ole aivan yhtä ahkeraan käyttänyt, mutta oikein toimivalta nekin vaikuttavat vaikkei käsivoiteen tuoksu ole ehkä ihan sitä mistä oma nenäni eniten nauttisi :D


Onko tämä legendaarinen klassikkovoide sinulle tuttu ja/tai oletko muuten tehnyt tuttavuutta Elizabeth Ardenin tuotteiden kanssa?


*)pr-näyte

8 kommenttia:

  1. Lupaan, että kun jatkat ton EA:n Eight Hour Creamin käyttöä pidempään niin se vaikutus alkaa näkyä sitten vielä paremmin. ;) Omat 20 vuotta ei voi olla väärässä. :D Musta se tuoksuton versio ei ole aivan yhtä tehokasta, olen sitä tuubin käyttänyt, mutta tämä on vain oma mututuntuma asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuon saan joskus loppuun käytettyä niin pitää siis sitä aitoa ja alkuperäistä testata :)

      Poista
  2. Kauhukseni tunnustan, että Ardenin ikoniset 8-hour hommelit on täysin jääneet kokematta. Ihanaa pääsiäistä Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa joskus napata kokeiluun. :)
      Ja kiitos samoin sinne <3

      Poista
  3. Mulla jäänyt nämä kokeilematta, vaikka kutkuttaisi kyllä :) mutta kun kaikkea ei voi saada ja markkinoilta löytyy kaikkea jännittävää ja lisää kivoja juttuja tulee jatkuvasti myyntiin niin nämä jääneet tietoisestikin hankkimatta. Ehkä sit joskus :)

    Rentouttavia lomapäiviä! ❤

    VastaaPoista
  4. Multa on tämä the klassikkvoide testaamatta, mutat olen tykännyt sarjan pyöreään peltipurkkiin pakatusta huulivoiteesta. Se on itseasiassa just nyt hukassa ja olen heti huomannut eron, nyt tuntuu että iltaisin käyttämäni huulirasva ei yhtään toimi vaan huulet rohtuvat nopeammin :( Täytyykin siis etsiä se voide ASAP :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat