keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Volcano

Kaikkea uutta ja ihmeellistä on aina tottakai päästävä kokeilemaan ja kun tässä keväällä Lushissa vieraillessani sattui jalkanaamio vastaan niin pakkohan se oli testiin hankkia.


Tartuin siis Lushin Volcano-jalkanaamioon, jota kuvataan Lushin sivuilla näin:

"Jalkanaamio kuorii, pehmentää ja hoitaa väsyneitä jalkoja. Hemmottele jalkojasi hohkakiven, syväpuhdistavan saven ja hedelmien sekoituksella. Vocano on jalkoja stimuloiva, jäänraikas kokonaisvaltainen, ylellinen ja hoitava käsittely jaloille, joka saa sinut jaksamaan vielä yhden askelen enemmän. Volcano puhdistaa, deodorisoi, pehmentää kiukkuisia, kuivia kantapäitä ja vilvoittaa jalkoja. Antibakteerinen sitruuna, entsyymirikas papaija sekä stimuloivat eteeriset öljyt tuoksuvat, hoitavat ja hemmottelevat. Lisänä tuoretta tomaattia ja perunaa haisulijalkojen taltuttamiseksi."

 
"Tämä naamio on omiaan esimerkiksi rentouttavan saunaillan kruunaajana tai polttariporukan hauskana hemmotteluhoitona!
Huomaa, että tuoreen tomaatin takia Volcanon säilyvyys on vain 4kk. Se ei kuitenkaan tarvitse kylmäsäilytystä. Yhdestä purkista tulee noin kolme käsittelyä.
"
 
 
Ainesosat:
kaoliinisavi (kaolin), hohkakivi, limetinkukka- ja matarauute (Citrus aurantifolia ja Galium aparine), tuore tomaatti (Lycopersican esculentum), tuore papaija (Carica papaya), peruna (Solanum tuberosum), glyseroli (glycerine), bentoniittigeeli (bentonite gel), mentholikristallit, sitruunaöljy (Citrus limonum), kanelinlehtiöljy (Cinnamomum cassia), *eugenol, *benzyl benzoate, *limonene, *linalool, hajuste (parfum), methylparaben, propylparaben.

esiintyy luonnostaan eteerisissä öljyissä.
= luonnolliset raaka-aineet
= turvalliset synteettiset raaka-aineet


 Itsehän fiksuna tyttönä ajattelin ottaa lusikan avuksi naamion levitykseen, ihan vain, että saisin teille kuvia operaatiosta otettua :D


..ajatuksenahan tämä oli ihan hyvä, mutta loppupeleissä tämä tarkoitti sitä, että annostelusta tuli ehkä hieman reilumpi kuin mitä olisi tarvinnutkaan..


Sainkin siis tuhlailtua naamion kertakäytöllä..
Tokihan Lushin sivuillakin ohjeistetaan levittämään reilu kerros naamiota jaloille, mutta sivuilla ainakin mainitaan, että tästä riittäisi kolmeen käyttökertaan.. :D


Ohjeissa mainittua tuorekelmua meillä ei olisi ollut riittävästi, joten vetäisin muovipussit jalkoihin :D


Ja tähän päälle vielä tohvelit :D
Vaikutusaikahan ei ole mahdottoman pitkä; 10 minuuttia.

Naamio todella tuntui virkistävältä jaloissa ja jollain tapaa naamion jälkeen jalat tuntuivat levänneiltä, en tiedä olisiko tämä hieman pystynyt stimuloimaan nestekiertoa jaloissa ja poistaa turvotustakin..

Kaikkinensa mielenkiintoinen kokemus. Hintaa 125g purkilla on 9,95€. Jos joskus uudemman kerran tulee hankittua niin yritän olla hieman vähemmän tuhlaileva - josko tuotteen saisi siihen luvattuun kolmeen käyttökertaan riittämään :D 
 
 
Käytätkö sinä jalkanaamioita?

4 kommenttia:

  1. Onpa jänskä, tuli hieman tyyriimmään puoleinen naamio. :D Mutta joo jos kolmeen kertaan riittää niin todellakin voisin kokeilla, hinnaksi ei jäisi sitten kuin markettien sheets-maskien/hinta/kerta. :)

    VastaaPoista
  2. Ehdin jo kiinnostua, mutta laiskana en jaksaisi odotella naamion vaikuttavan muovipussit jalassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hyödynsin tuon vaikutusajan hoitamalla samalla kasvot kuntoon :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat