keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Toukokuun roskakasa I

Alkaisi olla taas aika vilkaista kuinka paljon tuotteita kului toukokuun aikana loppuun (kuten aina - tuotteet eivät siis ole toukokuussa avattuja ja käytettyjä vaan jo aiemmin käyttöön korkattuja, mutta saatu loppuun kulutettua toukokuun aikana :))


Itse taas kuvittelen, että loppuneiden määrä olisi aiempaa pienempi, mutta kahteen postaukseen tämä taitaa taas kuitenkin pitää jakaa :D

Aloitetaan tällä kertaa huulituotteista:


Crazy Rumors Lip Balm Bubble Gum (4,4ml): Aivan ihana huulivoide, näitä lisää! Jatkoon: Kyllä.

Hurraw Vata – Almond, cardamom, rose (4,3g): Tykkään näistä kovasti (siis yleisesti Hurraw-huulivoiteista) ja varmasti aina aika ajoin tulee loppuneissa näkymään, mutta koska mielin aina uutta niin tähän kyseiseen en kuitenkaan heti ainakaan palaa. Jatkoon: Ehkä.

Oriflame Lip Spa Plumping Lip Balm (1,7g): Kts. aiempi postaus. Kului varsin nopeasti pois, mutta jollain kummalla tavalla taisin tästä kuitenkin tykätä, joten: Jatkoon: Ehkäpä..

MAC Cremesheen glass, Fashion Scoop (2,7g): Yhden samanmoisen (eri sävyssä) olenkin jo aiemmin käyttänyt ja edelleenkin yhtä ihastunut tähän huulikiiltoon olen – sävynä ehkä valitsisin sen aiemmin käytössä olleen vaikkakin tämänkin kiva oli. Niin ja tämähän siis toki lähtee Back2MAC-jemmoihin (jos nämä nyt jatkossa Suomeen B2M enää kelpaavat..). Jatkoon: Kyllä.



Dermosil Blossom Body Lotion: Huomasin näytteitä läpikäydessäni, että tämä oli hieman kuivunut kokoon joten päätin ne vähät puristella käsivoiteeksi – nyt sitten huomasin senkin ettei tätä enää edes valikoimissa ole :D Miellyttävän tuoksuinen tuote, mutta jääköön analyysit siihen :D

Glisten&Glow Cuticle Oil Sangria White Peach (15m): Aivan ihanan tuoksuinen kynsinauhaöljy <3 (Tämän olen Cesarsshopista tilauksen kylkiäisenä aikaisemmin saanut, joten sieltä varmaan edelleenkin saatavilla mikäli ajatus hankkimisesta heräsi ;D) Jatkoon: Kyllä.

L’Occitane Cherry Blossom Hand Cream (10ml): Ihastuttavan tuoksuinen käsivoide. Jatkoon: Ehkä.  

Essence Make My Brow 02 Browny Brows (3,8ml): Kulmakarvamascara, josta tykkäsin kyllä mielettömästi – lisäksi hintaakin taisi ostaessa olla vain muutaman euron verran! Vinkkejä yhtä hyvästä ja halvasta kulmamascarasta otetaan vastaan ;) Jatkoon: Kyllä.


Cutrin Moisturism Shampoo (300ml): Tämä on pitkään odotellut kaapissa käyttöä loppuun yksinkertaisesti siitä syystä, että saman linjan hoitoaine loppui aikoja sitten. Shampoona ihan ok, mutta en tiedä valitsisinko kuitenkin Cutriniltakin jonkin muun mieluummin.. Jatkoon: Ei.

Oriflame HairX Colour Protect –hoitoaine (200ml): Ihan toimiva hoitoaine, johon voisin joskus kuvitella palaavanikin. Jatkoon: Ehkä.

Oriflame Eleo Shampoo (200ml): Tuoksu ei ehkä ihan täysin iskenyt, muutoin oikein toimiva tuote. Jatkoon: Ei.


Oriflame Nature Secrets Manteliöljy & Mansikka -hoitoaine värjätyille hiuksille (250ml): Tykkäsin tuoksusta että hoitavuudesta – kunhan olen muutkin tästä linjasta kokeillut niin voisin ehdottomasti palata tähän uudemmankin kerran. Jatkoon: Kyllä.

Batiste Dry Shampoo Original (50ml): Tämä oli unohtunut työpaikalle, otin nyt kotiin käytettäväksi loppuun. Ihan ok, mutta ei lempparini Batisten kuivashampoista eli itse en tähän tartu vaan noihin muihin. Jatkoon: Ei.

H&M In-Between Dry Shampoo (50ml): Ihan ok, mutta koska parempiakin on tarjolla suhteellisen samalla hinnalla niin.. Jatkoon: Ei.


Dove DermaSpa Goodness Vartalovoide (200ml): Oikein miellyttävä vartalovoide, voisin jopa harkita joskus tähän palaavani. Jatkoon: Ehkä. (LivBox 2/16)

The Body Shop British Rose Shower Gel (250ml): Kts. aiempi postaus. Edelleenkin aivan ihana tuote ja tuoksu. Jatkoon: Kyllä.

Yves Rocher Jardins du Monde: Coffee Beans from Brazil (200ml): Aivan ihan tuoksuinen suihkusaippua!! Jatkoon: Kyllä.



Jospa sitä tästä laitan poikki ja jatketaan penkomisia huomenna lisää? :D

Löytyykö joukosta sinulle tuttuja tuotteita tai herättikö joku nyt kiinnostuksen..? :)
 

10 kommenttia:

  1. Hurraw!, TBS suihkugeeli ja Grazy Rumors tuttuja, samoin Cutrinin shampoo, tykkäsin kyllä itse kaikista.

    VastaaPoista
  2. Hitsi, en tajua miten saat noin paljon tavaraa kulumaan kuukauden aikana! Ihailtavaa :D Itselläni on juurikin menossa pannuprojekti , joten tuollainen tehokulutus olisi kyllä hyvästä :)
    Aika paljon oli tuolla joukossa tuttua tavaraa; ainakin nuo Livboxista tulleet ja Oriflamet. Tuota TBS:n ruusuntuoksuista suihkugeeliä nuuskuttelin tässä vähän aikaa sitten, mutta päädyin kuitenkin kookokseen :)

    VastaaPoista
  3. Tuttuja on Hurraw, Batiste ja Yves Rocher. Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Tuolta kahvisuihkugeeliltä odotin ihan liikaa, yleensä rakastan kahvin tuoksua kaikessa, mutta tuossa tuoksu olikin jotenkin pistävä ja imelä samaan aikaan :( Mutta mies rakasti minua tuon käytön jälkeen ihan vähän enemmän :DD

    VastaaPoista
  4. Hööö, suurin osa ihan vieraita tuotteita, tai kai lähinnä merkkejä. Olenpas minä jymähtänyt omiini :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa, että nostaen jotain merkkejä tai tuotteita tarkemmin esille niin toiveita otetaan vastaan :)

      Poista
  5. Minäkin oon ihastunut Essencen kulmamaskaraan, ihan loistotuote! Oma on tietty vaaleammassa sävyssä mutta menee kiireaamuina yksinäänkin kulmameikistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jos ei muuta ehdi niin sillä saa jo kulmat hieman huolitellummaksi :)

      Poista
  6. Miltä tuo Oriflamen Eleo tuoksuu? SItä mainostetaan hurmaavan ylelliseksi, mikä ei kerro vielä mitään... Voisin kokeilla sitä hyvästä tarjouksesta, mutta en tykkää mistään raskaista tai tunkkaisista ja kuulostaa vähän aikuiseen makuun tehdyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en tarkalleen muista mutta ehkä enemmän aikuiseen makuun.. Ei tunkkainen tai paha mutta itse pidän hieman erilaisesta tuoksusta :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat