keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Syyskuun roskakasa I

Viime kuussa aloitin uuden postaussarjan eli ajattelin tänne kerätä aina kuukausittain loppuneet tuotteet ja hieman ajatuksia niistä - kaikista kun ei ihan oman postauksen verran ole välttämättä sanottavaa ja joistakin ei kaikkea tule muistettua mainita välttämättä postauksessaan.

Kuten otsikosta huomaatte niin tämä on ensimmäinen osa syyskuun loppuneista - niitä kertyikin sitten kuitenkin siinä määrin, että ajattelin viisaammaksi jakaa homman kahteen eri postaukseen :D Miltä se loppuneiden määrä sitten näytti, no tältä:


Mukana on melko runsaasti myös näytteitä, mutta koska näistäkin muutaman sanasen haluan mainita niin postaus tosiaan venyisi ja paukkuisi jos kaikki yhteen ja samaan yrittäisin saada väännettyä :D Aloitellaanpa vaikka Lushin loppuneista, joita oli peräti 5kpl (kolme näytekokoista kylläkin):


Näistä jotain jo tuonne aiempaan Lush-postaukseen kirjoittelinkin, tsekatkaa sieltä siis tarkemmin, tähän vielä lyhyesti:

Lush Ro’s Argan Body Conditioner (45g): Ihana tuote, varsinkin tuoksultaan, mutta humahtaa minun käytössäni loppuun varsin nopeasti.


Lush Ocean Salt Face And Body Scrub (70g): Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin; oikein mainio tuote, mutta minun käytölläni hupenee vähän turhan nopeasti. Tuo nimi ”Face and body scrub” muuten johtaa hieman harhaan; Lushin sivuilta luin, että tuotetta voi tosiaan käyttää joko vartalolla kuorintana tai kasvoilla suolanaamiona – pohdinkin itse nimittäin etten tuolla kyllä kasvojani alkaisi kuorimaan, sen verran isot rakeet tuossa kuitenkin on.


Lush Gorgeus –kosteusvoide: Pikkuruisesta näytteestä riitti tosiaan yhteen kertaan – loput jemistämästäni voiteesta nimittäin kuivahti purkin pohjalle. En tiedä kuvaisiko ”yrttinen” hyvin tuoksua vai mikä, kokonaisuutena ihan ok, mutta ei itsessäni aiheuttanut ”tätä on pakko saada” –fiilistä. 

Lush Happy Happy Joy Joy: Minun hiukseni ovat paksut ja pitkät, joten hoitoainemäärä mitä kokeilupurkissa oli ei riittänyt alkuunkaan – en siis tästä osaa oikein muuta sanoa kuin, että koostumus vaikutti melko lirulta (=todennäköisesti suurempi määräkään ei olisi ollut hiuksissa niin kovin toimivaa), tuoksu sitruksisen yrttinen.


Lush Ultrabland (10g): Kuten tästä olen jo maininnutkin; tuoksu ei ensinnäkään miellytä itseäni yhtään enkä myöskään pidä näin rasvaisesta koostumuksesta – ei vaan hyvällä tahdollakaan ole minun juttuni.

(Ettei kukaan nyt säikähdä; en noita Lushin isoja purkkeja heitä roskiin vaan jemmailen, että saan riittävän määrän (ja pääsen Helsinkiin asti..) ne vaihtamaan tuorenaamioon. :))
 


Lumene Bright Touch Refreshing Toner (200ml): Tykkään kokonaisuudessaan tämän linjan tuoksuista. Kiva kasvovesi, johon varmaankin vielä joskus tulevaisuudessa tulen tarttumaan mutta testaillaan välissä jotain muitakin.

Nuxe Huile Prodigieuse –kuivaöljy (10ml): Tätä olen joskus vuosia sitten aiemminkin kokeillut, enkä jotenkaan ole tuotteella niin kovin syttynyt. Ihan kiva tuote, mutta ehkä minulta vain vaatii vielä hieman harjoittelua kuivaöljyjen kanssa? Tätä löytyy myös kultaversio, katsotaan kuinka sen kanssa käy.

Lumene Bright Now Vitamin C Night Cream (50ml): Täytyy sanoa ettei tämä ollut niin puhdasta rakkautta kuin ko.linjan päivävoiteeseen – ja ehkäpä päivävoide rimankin nosti hieman turhan korkealle. Ihan ok voide, mutta mielelläni siirryn muihin tuttavuuksiin.

Nuxe Masque Creme Fraiche de Beauty (50ml): Kasvonaamio, joka menee omalla kohdalla ehkä sinne ihan kiva -kategoriaan. Toimiva, mutta kiva päästä kokeilamaan jotain uutta (tai no itseasiassa vanhaa - korkkasin nimittäin Lumenen loistavan kosteuttavan ja rauhoittavan naamion tämän perään :D)


Eve Lom Cleanser (30ml) + musliiniliina: Ei oikein minun juttuni koostumuksen eikä tuoksunkaan puolesta, myöskään musliinikasvopyyhkeestä en oikein välittänyt vaikka sen nyt tämän kanssa käytinkin.



Aasialaiset näytteet:

FoodAholic Orange Natural Essence Mask: C-vitamiinia sisältävä naamio, joko kirkastaa ihoa. Itse pidän näistä ns. kangasnaamioista ja näitä aina aika ajoin mielelläni käytän. Vaikutusaika 20-30min kuulosti aluksi aika pitkältä ajalta, mutta tällä kertaa ainakin se hurahti melkoisen nopeasti.  

Skinfood Platinum Grape Cell Toner&Essence&Emulsion: Todella miellyttävä koostumukset ja tuoksut! Käytin nämä kolme siis yhtäaikaisesti enkä kokenut mitenkään liian rasvaiseksi iholleni. Mitä googlettelemalla tietoa löysin niin kyseessä on anti-aging tuote, joka kirkastaa ja kiinteyttää ikääntyvää ihoa - eli en ehkä aivan kohderyhmään vielä kuulu, en kiinteytystä tarvitse eikä onneksi vielä noita juonteitakaan ole suuremmalti ilmestynyt tai en ole näihin ainakaan huomiota kiinnittänyt :D

Cosrx Advanced Snail All In One Cream: Auttaa normaalia korjautumisprosessia vaurioituneella iholla vähentäen ryppyjen ilmaantumista (olikohan vähän kökkö suomennos?), jostain luin myös, että olisi superkosteuttava voide kyseessä. Kuten olen aiemmin maininnutkin niin noita ryppyjä minulla ei onneksi ole eikä oikeastaan juonteitakaan kovinkaan merkittävästi – toki ilmeillessä näitä tulee esiin kuten kelle tahansa – joten ihan näin hoitavaa tuotetta en itse tarvitse. Ihotuntemus tästäkin ihastuttava ja tuoksu jälleen mieto ja ainakin minun nenääni oikein passeli.

Skinfood Watery Berry Emulsion x2: Tämä näyte löytyy loppuneista tuplana, koska ensimmäisellä kerralla olin niin tukkoinen etten saanut tuoksusta mitään selvää; se kylläkin on varsin mieto ”toimivaankin” nenään nuuskittuna :D Kuten nimestäkin voi jo päätellä on kyseinen voide varsin juoksevaa eikä pelkästään ainakaan näin talvea kohden mennessä omalle iholle olisi päivälläkään ehkä aivan riittävä; laitoinkin alle toisen merkin seerumin.

Skinfood Royal Honey Nutrition Cream (Anti-wrinkle Effect): Hieman ehkä aiempia täyteläisempi, mutta ei tämäkään missään nimessä rasvainen, jättää todella miellyttävän ihotunnun. Kuitenkin tämäkin vaikuttaisi ehkä kuitenkin olevan suunnattu hieman minua vanhemmille – ehkä siis joskus kun ikää alkaa enemmän olla niin voisin tämän ihan käyttöönkin ottaa.

TonyMoly Intense Care Dual Effect Sleeping Pack: Ennen käyttöä piti toki googlettaa mistä on kyse kun oli niin erikoinen nimi; tätä on siis tarkoitus käyttää illalla viimeisenä ennen nukkumaanmenoa muiden kosteustuotteiden päällä, tämän olisi siis tarkoitus lukita kosteutus ja muut tehot hoitovoiteistasi yön ajaksi ihollesi, että saisi parhaan mahdollisen lopputuloksen. Turhake vaiko ei? Kuullostaa niin mielenkiintoiselta, että on varmaan pakko hankkia ihan kunnon koko kokeiluun :D (Hankittu on, tosin ei juuri tätä kyseistä - juttua varmasti seuraa tarkemmin joskus tulevaisuudessa :D)

TonyMoly Panda’s Dream White Hand Cream: Ihonsävyeroja ja pigmenttiläiskiä korjaava käsivoide. Ihan mieletön tuoksu ja imeytyi hyvin, mutta en tämänkään kohdalla kuulu (vielä?) kohderyhmään, koska käsien ihon kanssa ei oikeastaan muuta tarvetta ole tällä hetkellä kuin kosteutus.
  
Skinfood Agave Cactus Emulsion: Tässä näytteessä oli niin vähän tuotetta mukana, että pohdin mahtaako se riittää – mutta ihme kyllä en toiselle purkille joutunut lähtemään, on siis hyvinkin riittoisa tuote. Koostumus oli ehkä geelivoidemaista ja tuoksu jälleen mieto, mutta miellyttävä. Tämäkin on jälleen noita anti-age –tuotteita; anti-wrinkle (mikähän tälle olisi hyvä suomennos?) ja kirkastava.

Skinfood Black Pomegranate Cream: Olen ihan totaalisesti hurahtanut nyt aasialaiseen kosmetiikkaan; myös tässä omaa nenääni hivelevä tuoksu ja ihoani hellivä koostumus. Erään lähteen mukaan tämäkin olisi anti-aging tuote, mutta sopisi kai kuitenkin kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille – tämän hankkimista siis voisin harkitakin jo ihan lähiaikoina.

 
 
Nyt viimeistään varmasti ymmärrätte miksi jaoin tämän kahteen osaan - jo nyt tekstiä ihan valtaisasti, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. :) Huomenna jatketaan osan II merkeissä.

2 kommenttia:

  1. Iso kasa loppuneita! Mä tykkään superisti tuosta Eve Lomista, se sulattaa meikin niin ihanasti kasvoilta, mutta se yrttinen tuoksu takuulla jakaa mielipiteet. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liian tuju tuoksu minun makuuni - mutta kylläkin parempi kuin tuossa Lushin Ultrablandissa :D (ja koostumuskin oli tuossa Eve Lomissa ennemmän minun mieleeni)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat