maanantai 6. huhtikuuta 2015

Miksi MINÄ(kin) aloitin bloggaamisen?

Pohdin tässä yksi päivä tätä asiaa, joten ajattelinpa nyt tähän liittyen ajatuksiani tänne teillekin jakaa.. Bloggaaminenhan on nyt tänä päivänä aika IN - tuntuu, että kaikki bloggaavat :D ..toiset onnistuen paremmin kuin toiset. Miksi siis työnsin itseni mukaan tähän soppaan, onko minulla muka jotain uutta sanottavaa? Noh. Vastaus tuohon kysymykseen voi olla, että eipä juuri.. Itse aloitinkin bloggaamisen lähinnä omaksi ilokseni, saan jonkin syyn näillä kynsilakka- sun muille kosmetiikkahankinnoilleni xD

En tiedä tarkalleen mistä ajatus bloggaamiseen oikein edes lähti - eräänä päivänä vain pälkähti mieleeni pistää blogi tulille (olisinkohan ollut tällöin flunssaisena kotona vai mitä :D) Kuvat minulla on huonoja ja teksti ehkä sitäkin huonompaa - pokkarikamera käytössä ilman mitään sen erityisempiä lisävarusteita, enkä tokikaan mitään valokuvauskurssia tms. ole koskaan käynyt. En myöskään tosiaan koe itseäni mitenkään erityisen hyväksi kirjoittajaksi, joillakinhan tekstiä (ja miellyttävää luettavaa sellaista) syntyy kuin itsestään - toisilla sitten taas ei.

Olen itseasiassa ollut jopa yllättynyt kuinka kauan minulla on mielenkiinto bloggaamiseen pysynyt yllä, ja siinä vaiheessa kun se alkaa hiipua niin jätän bloggaamisen suosiolla muille, väen väkisin en lähde tänne mitään tuottamaan. Bloggaamisen suhteen olen varsin hissukseen ollut; vain yksi tai kaksi kaveriani tietää asiasta poikaystäväni lisäksi - ja heillekään en blogini osoitetta ole antanut :D

Blogien suhteen olen muutoinkin aika myöhäissyntyinen; olen vasta reilun vuoden verran seurannut blogeja säännöllisesti. 

Mutta katsellaan kuinka pitkään intoa riittää tämän suhteen. :)

P.s. Lukijoiden määriä toki olen seuraillut ja siitäkin olen yllättynyt, että joinakin päivinä peräti 20 henkeä on blogini ääressä käynyt! Keskivertomäärä on ehkä noin 0-5 kävijää päivässään. (Ja olen käsittääkseni ottanut pois omien käyntien laskurin, joten ehkä tätä pari muutakin silmäparia omien lisäksi aina joskus tihrustaa :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat