tiistai 1. joulukuuta 2015

Oriflame Skin Pro Cleansing System

Kokoajan tulee uusia innovaatioita myös ihonhoidon puolelle eikä kukaan ole varmaankaan kerennyt välttyä kuulemasta hehkutuksia ihonpuhdistuslaitteista kuten Clarisonic!? Itseäniähän tämä toki on jo jonkin aikaa kiinnostanut, mutta koska laitteella on hintaa n.100€ niin täytyy sanoa etten kehtaa lähteä vain kiinnostuksen vuoksi hankkimaan - niin suuri riski kuitenkin aina on siihen ettei tuote sitten kuitenkaan itsellä ole niin super, että se tulisi päivittäiseen käyttöön. Onneksi siis myös hieman edullisempia versioita löytyy ihonpuhdistuslaitteista ja yksi näistä on Oriflamen Skin Pro -laite.


Olin tästä Oriflamenkin versiosta kerennyt jo lukaista hieman kokemuksia (mm. Ostolakossa -blogista) ja tämänkin perusteella arvelin, että voisi olla kokeilemisen arvoinen tuttavuus.


Onnekseni tämä sattui vielä olemaan hyvässä tarjouksessa kun ensimmäistä tilausteni Oriflamelle tein, joten eipä siinä tarvinnut sekunnin murto-osaakaan tuhlata pohdintaan hankinko vaiko enkö :D Normaalihinta (40€) ei myöskään kyllä minun korvaani kovin pahalta kuullostanut.


Mitä laite siis lupaa?

"SkinPro on erittäin tehokas tapa poistaa lika, meikki, kuolleet ihosolut ja syvällä olevat epäpuhtaudet huokosista. Puhdistettu iho on terve, raikkaampi ja puhtaat huokoset antavat ihon hengittää. Kuluttajatutkimuksen mukaan SkinPron käyttäjät olivat sitä mieltä, että laitteella puhdistus oli 5 kertaa tehokkaampi kuin manuaalinen puhdistus.SkinPro syväpuhdistuksen jälkeen voiteet imeytyvät paremmin ihoon. Pyöristetty harja kulkee kasvojen muotoa seuraillen. Pyörivät, pehmeät harjakset tekevät puhdistuksesta tehokkaan, mutta hellävaraisen.
(teksti lainattu Oriflamen sivuilta suoraan) 


Itse olen käyttänyt konjac-sientä kasvojen puhdistuksen yhteydessä (ja kaksivaiheista puhdistusta + misellivesi..), joten en tiedä mahtaneeko ihan noin tehokas olla verrattuna normaaliin ihonpuhdistukseeni. Harja tuntuu miellyttävältä, mutta tosiaan joutuu itse laskemaan mielessään, että tietää koska pitäisi vaihtaa kasvoilla toiselle alueelle - tosin tämäkin on loppujen lopuksi aika pieni miinus. Clarisonicia tai muita vastaavia laitteita en ole kokeillut, joten niiden suhteen en vertailua osaa tehdä, mutta ihan kätevältä laitteelta tämä vaikuttaa ja uskoisin tämän jäävän yhdeksi osaksi kasvojen puhdistusrituaaliani. :)

Itse suosittelin ehkä laitetta varsinkin teille ketkä ette käytä kaksivaiheista puhdistusta ja/tai niille ketkä kaipaavat hieman ekstraa ihonhoidon saralle.


Onko Skin Pro -laite sinulle tuttu?


-------------------------------------

P.s. Intagramin välityksellä näet nopeammassa tahdissa joulukalenterieni sisällön (pyrin sinne aina heti aamulla kuvat laittamaan..), pohdin vielä kuinka blogin puolelle kalenterien sisältöä avaan. Kyllä se tännekin toki tulee, mutta laitanko pari päivää samaan vai tuleeko kalenterin sisältö blogiin seuraavana päivänä.. Katsellaan - voihan se olla, että illalla innostun vielä tuplapostauksen tekemään :D (

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä kiva, Avonilta tulossa muistaakseni 1/2016 kampanjassa patterikone myöskin, nyt niillä on ollut ihan pelkkä "käsikäyttöinen" harja jonka nappasin viime tilaukseen mukaan :'D

    Miulla on tämä ollut jo vuoden, eikä ole pattereita tarvinnut vaihtaa ei siis käyttämättömänäkään syö pattereista virtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos satut hankkimaan sen Avonin laitteen niin sähän voit tehdä jonkun vertailupostauksen näiden kahden väliltä - olisi mielenkiintoista kuulla ovatko miten toisiaan vastaavat laitteet :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat