lauantai 19. syyskuuta 2015

Lush tilaus vol II

Lushin II-tilaukseni sisälsi Lushion -pakkauksen sekä Veganese -hoitoaineen. Pakkauksen suhteen annan ison miinuksen siitä, että palasaippua ja hierontapala oli paketissa irtonaisena – tokihan mukana oli pakkausmateriaalia, mutta silti olivat hieman päässeet muihin purkkeihin hankautumaan. Paketit kuulemma pakataan Englannissa valmiiksi, joten en tiedä voiko tähän vaikuttaa, mutta palautetta itse tästä annoin. Sitten noihin tuotteisiin ja käyttökokemuksiin – vielä ennen niihin menoa painotan, että kyse on vain ja ainoastaan minun omista kokemuksista tuotteista! Kosmetiikan suhteen aina kannattaa itse kokeilla ja todeta onko tuote sinulle toimiva vaiko ei! :)


Aivan kaikkea en ole vielä tulleista tuotteista kerennyt kokeilla, mutta laitan nyt postausta tulemaan niistä, jotka ovat kerenneet testissä olla.


Ultrabland –meikinpuhdistusaine (pakkauksessa 10g kokeilukoko):
Ensireaktioni oli puhtaasti ”aivan karmea haju!” ja pohdin jo vakavissani oliko tämä mennyt huonoksi! Varmistettuani asiaa Lushilta (samalla parin muunkin tuotteen kohdalta) kuulin, että omien kuvieni ja kertomusteni perusteella uskovat tuotteiden olevan täysin käyttökuntoisia, joten uskalsin jatkaa kokeilujani. Toisella käyttökerralla haju edelleenkin tökki – ja pahasti. Enkä välttämättä ole noin rasvaisen puhdistustuotteen ystävä – tuntui ettei se kunnolla lähde Konjac spongellakaan saati sitten siitä sienestä irtoamaan. On kyllä varmasti erinomainen raskaanmeikin poistoon ja/tai kuivaihoiselle. Mikäli siis et kammoksi hieman etovahkoa hajua ja olet vailla nimenomaan rasvaisempaa puhdistustuotetta niin suosittelen tätä kokeilemaan – itse en muista koskaan mitään vastaavaa vastaan tulleen vaikka olen hyvin laajalti erilaisia puhdistustuotteita kokeillut vuosien varrella.

Enchanted Eye –silmänympärysvoide (pakkauksessa 10g kokeilukoko):
Todella reilu kokeilukoko, normaalikoko (45g) riittää varmasti ikuisuudeksi! Eli on siis varsin riittoisa tuote kyseessä. Olen jossain aiemminkin mahdollisesti maininnut, että kovin kummoisia silmänympärysvoiteista osaa mennä sanomaan ja tämänkin kohdalla sanoisin, että tämä on ihan ok. Itse tätä mieluummin ehkä iltakäytössä käytän, mutta voidemaisena koostumuksena sopii kyllä varmasti meikin allekin. Ihan ok ja eiköhän tämä loppuun tule ihan itse käytettyä, mutta ei välttämättä niin super omalla kohdalla, että tämän ehdottomasti jatkossakin käyttööni mielisin.

Hoitoaine vartalolle eli vastaa periaatteessa noita paljon markkinoilla olevia in shower –vartalovoiteita. En ole noille kovinkaan suuresti syttynyt aiemmin, tämä ehkä oli aiemmin kokeilemiini verrattuna hieman positiivisempi kokemus; Ihanan tuoksuinen ja kivantuntuinen iholla (iho jää suihkun jälkeen miellyttävän pehmeäksi ja tuoksuvaksi), mutta yksinkertaisesti tulee lotrattua niin paljon, että kuluu todella nopeasti (tästä pakkauksesta minun käytössä riitti peräti kahteen käyttökertaan :D) ja haluan sitten kuitenkin vielä erikseen vartalovoiteen iholle levittää, tämänkään kosteutustehot eivät yksistään minulle riitä. Suosittelen teille, ketkä ette pidä vartalovoiteen tunnusta iholla, mutta kaipaatte sitä pientä lisäkosteutusta. Omaan nenääni tämän tuoksu oli oikein ihana, mutta se toki jokaisen pitää omalla kohdalla testata vielä erikseen.


Ocean Salt (70g):
Tämän kohdalla tein alun perin virheen siinä kun vain pienesti tyrkin pinnalta enkä kunnolla kuohaissut pohjaa myöten, alkuun tämäkin siis tosiaan näytti kuivettuneelta (kuten ehkä kuvastakin näkyy), mutta kun sitten kunnolla sormella pyöräytin niin johan alkoi ääni muuttua kellossa (tästä nyt en tietenkään kuvaa tajunnut ottaa kun ei suihkuun sitä kameraa tullut mukaan otettua :D). Oikein miellyttävä vartalonkuorinta-aine, mutta tämänkin kohdalla sama kuin edellisen; kuluu meikäläisen käytössä vähän turhan kovaa tahtia :D (tämäkin siis yhtälailla kului minulta kahdella käyttökerralla pois) Lushilta siis ehkä nuo palasaippuan muodossa olevat vartalonkuorinnat ovat se minun juttuni, kestävät sen pari pesua kauemmin :D Jos sinä et ole yhtä suurpiirteinen tuotteiden käytössä tai vaihtoehtoisesti tuotteen vajumisella ei ole niin väliä niin suosittelen kyllä tätä testaamaan!

 
Näytteenä tilauksen mukana tuli Gorgeus –voide: jo purkin avatessani katsoin ettei noin pienestä määrästä riitä kovinkaan moneen kokeiluun ja oikeassahan toki olin; kun yritin naftisti ottaa ja jättää seuraavaan kertaan niin loput olivatkin sitten kerenneet kuivahtaa purkin pohjalle. Yhden kerran perusteella siis sanoisin vain, että ihan ok, mutta jää omalla kohdalla sille tasolle = tuskin siis itse tulen täysikokoista yksilöä koskaan hankkineeksi. Toinen näyte oli Happy Happy Joy Joy –hoitoaineesta: tämän kanssa vähän sama juttu; näytettä oli niin vähäisesti, ettei se itse asiassa edes yhteen kertaan riittänyt vaan piti ottaa lisää toisesta pullosta – onneksi satuin tuon Veganese-hoitoaineen myös ostamaan niin oli vähän samankaltainen olemassa mistä lisää ottaa. Melkoisen luirun oloista kyllä hoitoaine koostumukseltaan oli sen vähän mitä sain testattua, Veganese vaikutti ainakin himpun verran täyteläisemmältä? Koska näytteestä ei riittänyt edes yhteen kertaan kokeiltavaksi niin tämän perusteella en tästä sen kummempia lähde arvioimaan, paitsi, että tuoksu kyllä omaa nenääni miellytti. :)

Lisäksi Lushion –pakkauksessa tuli Grass –suihkugeeli (100g), Soft Couer (30g) sekä Buffy –kuoriva palasaippua (90g), joista teen sitten erikseen postausta kunhan olen kerennyt kunnolla testailemaan kuten myös tuosta Veganese -hoitoaineesta. Sain myös yllätyspakkauksen Lushilta, jonka sisältöä avaan myöskin myöhemmässä vaiheessa ;)

2 kommenttia:

  1. Miulle tuli Brittien tilauksen mukana myös irtonaisia tuotteita, ei oltu pakattu edes paperipussiin. Hyvin ikävää (ja eka kerta kun näin oli!), kun ne hinkkautuu ja sotkee sitten muita tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita ei tosiaan kuulemma Suomessa pakata, mutta annoin tänne kuitenkin palautetta; toivottavasti vievät asiaa eteenpäin. Mulla nuo myös pakkauksettomuudesta johtuen tuntuvat hieman kuivahtaneilta päältä :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat