keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Leastore (+kampanjakoodi)

Tähän väliin hieman erilainen juttu, mutta naisten hyvinvointiin tämäkin liittyy eli ajattelin naputella jonkinlaista tekstiä suomalaisesta verkkokaupasta nimeltä Leastore.

Heidän sivuiltaan löytyykin heidän syntytarinansa. Mutta siis kyseessä on tamperelainen yritys, joka on perustettu vuonna 2006 ajatuksenaan tarjota suomalaisille naisille ekologisia hygieniatuotteita. Valikoimaan heillä kuuluu mm. kuukuppeja (tai kuukautiskuppeja kuten tuo heillä näyttää olevan), kuukautissuojia (esim. kuukautissieni - ei henk.koht. käyttökokemuksia), hygieniatarvikkeita (esim. Frantsilan tuotteita näyttäisi jonkin verran valikoimissa olevan), tuotteita "naperoille" (kestovaippoja?) sekä intiimituotteita (kuten kondomeja).

Itselleni ko.verkkokauppa tuli tutuksi kun aloin etsiä kuukuppia. Olin jo aiemmin muistaakseni apteekista hankkinut Leastoressakin myynnissä olevan Lunette-kuukupin, mutta se ei valitettavasti ollut minun makuuni (tyypillisesti toki taisin myös yliarvioida koon tarpeen ja mahdollisesti tuli valittua liian suuri kuukuppi, jonka vuoksi sitten käyttökokemukset eivät olleet ehkä niinkään miellyttäviä). En nyt tarkalleen muista mistä mieleeni tuli, että voisin uudemman kerran kokeilla jollain toisen merkkisellä kupilla - olisikohan ystävien kanssa asia tullut puheeksi ja sitten googleteltuani löysin keskusteluja ja myös Leastoren sivuille ja tilaukseen lähti Melunan kuppi, joka on käytössä itselläni ollut ihan eri luokkaa kuin tuo Lunette.

Näinkin intiimin paljastuksen halusin tehdä ihan sillä ajatuksella, että a) älkää yliarvioiko esim. tuon kuukupin koon tarvetta ja b) jos ensimmäinen käyttökokemus ei ole mieluinen antako periksi vaan kokeilkaa vaikka toista merkkiä, sieltä voi hyvinkin se sinulle sopiva tuote löytyä - tuo jälkimmäinen nyt sopii vinkiksi monenkin asian suhteen. :)

Ja tähän päätteeksi minulla on teille tarjota kampanjakoodi, jolla saatte 5% alennuksen tilatessanne Leastoresta. Eli ostoskorivaiheessa kirjoittamalla Lea0806 kampanjakoodikenttään saatte tuon alennuksen käyttöönne. Näillä näkymin koodi on voimassa 31.8.2015 saakka. Itse saan tuon koodin käytöstä pienen korvauksen, mutta se ei ole missään määrin syynä omaan näkökantaani ko.verkkokaupasta - ilman sitäkin ehdottomasti suosittelisin lämpimästi! :) (Ja omankin tilaukseni ko.kauppaan yritän ihan lähipäivinä naputella menemään. :))

P.s. Yli 60€ tilaukset ilman toimituskuluja, muutoin toimituskulut painon/paketin koon mukaan 3,90€-10€ (toimitus ulkomaille 15€). Tilaus lähtee viimeistään seuraavana arkipäivänä matkaan ja myynikelposille (avaamattomille, käyttämättömille) tuotteille on 14 vrk vaihto- ja palautusoikeus.

P.p.s. Jos kuukuppi/kuukautiskuppi ei ole sinulle tuttu asia niin Kuukuppikunta-sivustolta löytyy mielettömän hyvä tietopankki asiaan liittyen, tuota itsekin silloin aikanaan selasin. :)


//EDIT.
KAMPANJAKOODI ON VOIMASSA VUODEN 2015 LOPPUUN
JA ALENNUSPROSENTTI ON PERÄTI 15%!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat