perjantai 13. helmikuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box February 2015

Onnistuisin peräti kolmannen kerran saamaan Lookfantasticin Beauty Boxin jälkikäteen tilattuna ilman niitä ihme kuriirimaksuja, ja eipä tuon saaminen nyt mitenkään hirmuisen myöhäiseksi jäänyt; tilauksen tein 4.päivä ja jo viikon päästä siitä posteljooni oli pakettia yrittänyt toimitella perille - koska en jälleen kerran kotona ollut tuohon toimitusaikaan niin paketin saaminen myöhästyi päivällä. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö? :)


Tällä kertaa mukana tuli peräti viime paketista unohtunut tietovihkonen. Koska matka on kuitenkin pitkä niin tuotteet aika tavalla pyörivät paketin sisällä ja varmaankin tuosta silpusta itseensä mustaa väriä hieman siinä sivussa saavat, mutta eipä tuo käyttöä haittaa.. Sitten siihen sisältöön:

Moroccanoil Treatment (25 ml)
Melkeinpä kaikki hiuksiin jätettävät hoitotuotteet on tähän osoitteen mieluisa lisä, niin myös tämäkin; käyttöön tulee ehdottomasti. 

Dr. PawPaw Multipurpose Soothing Balm (10 ml kokeilukoko)
Mielenkiintoisen kuuloinen tuote, tätä kun voi käyttää huuliin, iholle, hiuksiin ym.! Veikkaan, että itselläni käyttökohde tulee olemaan huulet - siis mikäli tämä tarpeeksi hoitavan tuntuinen siihen on.

Korres Citrus Body Milk (50ml kokeilukoko)
Korres on sarjana oikein mieluisa ja kuten on esille tullut; vartalovoiteita minulle kyllä kuluu kun tykkään niillä läträtä ihan olan takaa :D

Erno Laszlo Sea Mud Deep Cleansing Bar (17 g kokeilukoko)
Olen jo jonkin aikaa käyttänyt Cliniquen kasvosaippuaa kasvojen puhdistuksen toisena osana; tänään heivasin ko.saippuan jämät roskiin ja otin tämän tilalle - katsotaan millainen on käytössä, ensimmäinen käyttökerran jälkeen ei nyt ainakaan mitenkään superkuivattavalta vaikuttanut.

Monu Illuminating Primer SPF15 (20 ml kokeilukoko)
Meikinalustuotteet ovat myös ihan kiva kokeilukohde, eiköhän tämä käyttöön tule.

Bella Pierre Natural Lipliner
Ensivilkaisulla ainakin väri näytti varsin rusehtavalta, joten voi olla, että tämä löytää paikkansa jonkun muun kuin minun meikkipussistani..


LOPPUYHTEENVETO
Hinta boxilla oli himpun verran noussut; nyt hintaa oli reilut 20€, mikä nyt ei kuitenkaan mielestäni vielä mikään mahdoton summa ole maksaa kun sisältö kuitenkin on varsin laadukas. Ulkomainen boxi kun on niin tätä kautta saa varsin paljon itselle täysin vieraita sarjoja kokeilla, joka on tällaiselle vaihtelunhaluiselle enemmän kuin loisto juttu! Kuudesta tuotteesta kaksi oli täysikokoisia ja neljä reiluja kokeilukokoja - ihan kiva ettei mitään pieniä pussinäytteitä boxi sisällä! Toisin sanoa; eiköhän tätä jatkossakin tule tähän osoitteeseen tilattua mikäli vain saa ilman noita kuriirimaksuja eikä hinta nouse ihan mahdottomasti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat